sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Kakkuja -puun oksalla ja purkissa!

Nyt kun talvi ihan oikeasti tekee tuloaan on aika muistaa pikkulintusia. Aikaisemmin olen tehnyt siemenkakkusia muffinssivuokiin (kurkkaa tästä), mutta nyt "leivoin" vähän isomman kakun.

Tarvittiin siis silikoninen kakkuvuoka, kookosrasvaa ja linnunsiemenseosta:


Vuokaan alle siemenseosta, päälle sulatettu kookosrasva ja vähän lisää siemeniä. Nuo kuorelliset auringonkukansiemenet ovat niin kevyitä, että jäävät kellumaan pinnalle.


Kakku jähmettyy ulkona pakkasessa nopeasti ja silikonivuuasta se on helppo irrottaa. 

Narua ripustamiseen ja kakku roikkumaan puun oksalle:


Tästä tulikin hauskan raidallinen!

Purkkikakun (suklaa-pähkinä kuivakakku) tein viemiseksi uudenvuodenaaton kyläilypaikkaan. Kuivat aineet purkkiin kerroksittain ja mukaan ohje, mitä kakkuun pitää lisätä ennen paistamista. Tässä purkissa olen saanut "kiitollisuuskeksien" ainekset Mellulta (kurkkaa tästä). Purkki lähti nyt kierrätykseen ja koristelin sen tarrapitsinauhalla ja -kirjaimilla. Ohje on tuolla käärössä.

 
Mukaan vielä tietysti kortti, jonka toteutin jälleen tällä "ravistelu" -idealla. Tähän kuluikin enemmän tuota kohoteippiä, kun tähtien reunat piti sillä tarkasti reunustaa, etteivät koristeet karkaa:


Siemenkakkua ripustaessani huomasin, että viime kesänä tehty tuulikello on syksyn aikana saanut ruostekoristusta ylleen. Tykkään siitä vielä enemmän nyt kuin ihan kiiltävänä:


Mukavaa alkanutta tammikuuta!

-Sirpa

P.S. Olen nyt lisännyt blogiin haku -toiminnon. Toivottavasti siitä on sinulle iloa ja hyötyä!

8 kommenttia:

  1. Nuo ravistelukortit on kyllä kivoja ja tuulikello näyttää hienolta! Hyvää alkanutta vuotta!
    -sirpa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Samoin sinulle oikein hyvää vuoden jatkoa :)

      Poista
  2. Paljonko kookosrasvaa tarvitaan noin parin litraan vuokaa varten? Riittikö yksi paketti? terkuin tirppabaarin pitäjä Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin tuohon yhden paketin eli onko se 500g? Eli varmaan riittää yksi paketti. Terkuin Sirpa

      Poista
  3. Nyt täytyisi kyllä tehdä sama juttu. Linnuille on kyllä lintulauta siemenineen, mutta tuo rasva olisi näillä pakkasilla varmaankin ihan hyvä juttu... Kiva lahja ja hauska kortti. Täytyy joskus kokeilla tuollaista ravistelu-korttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on hyvät pakkaskelit paitsi noihin siemenkakkuhin niin myös jäälyhtyihin! Niitä parhaillaan jäädyttelen ja toivon, etten halkaise astioita ;)
      Tuo ravistelu -tekniikka sopii kyllä monenlaisiin kortteihin!

      Poista
  4. Nuo sinun ravistelukorttisi on kyllä niin ihania. Meidän suvun pikkuprinsessakin innostui siitä kortistasi ja ravisteli ja ravisteli koko ajan. Kehui vielä, että onpa ollut taitava täti :) Minäkin tein maitopurkkeihin linnuille noita siemenkakkuja viime kesänä ja laitoin pakkaseen odottamaan talvea. Tuo sinun kakkusi se vain on paljon kauniimpi. Hienosti on tuulikellosi ruostunut. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanalta kuulostaa tuo pikkuprinsessan reaktio :) Täällä on menossa hurjat jäälyhtytalkoot. Pakko käyttää näitä pakkasia nyt hyväkseen. Laitan kuvia myöhemmin!

      Poista

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. Kiitos kommentistasi!