lauantai 23. tammikuuta 2016

Synttärikortteja

Lähiaikoina on syntynyt pari synttärikorttia tekniikoilla, joita en ole aikaisemmin käyttänyt. Ensinnäkin kummipoikamme tuli täysi-ikäiseksi ja hänelle tein kortin, jonka idean sain tästä YouTube -ohjevideosta.
Videolla valmistuu joulukortti, mutta tämä tekniikka sopii tietysti muihinkin kortteihin. Synttärikortin kannen tein kuviopapereilla ja tarroilla:



 Sisäpuolen luukusta paljastuu skumppaa & kakkua, kun kortin avaa:



Sitten toinen kortti, jonka idea löytyi Pinterestistä:


Kortin kansi on hyvin yksinkertaisesti koristeltu ja sisältä avautuu ilmapallorivi & synttärikakku. Onnittelut päivänsankarille kirjoitin korttiin tuonne ilmapallorivistön taakse. Jotta muistaisin tämän ohjeen, otin työvaiheista muutaman kuvan:


Alkuperäisessä ohjeessa oli tietysti tuumakoot, enkä ruvennut niitä senteiksi muuttelemaan. Korttipohjan koko siis 5½ x 10½ tuumaa ja nuuttaukset eli taitokset (5 kpl) ovat kuvassa näkyvillä kohdilla. Jos et omista nuuttaustyökalua, niin taitokset teet kätevästi esim. sukkapuikolla ja viivaimella pehmeällä alustalla. Sitten vaan taitellaan kuvan mukaisesti.


Taitokset kiinnitetään yhteen pitävällä kaksipuolisella teipillä (ylempi kuva). Sitten kortti käännetään ympäri ja kaksipuolinen teippi kiinnitetään kortin sisäpuolelle muodostuneisiin taitoksiin (alempi kuva).


Leikkasin eri värisistä kartongeista ilmapallot ja leimailin niihin kirjaimet. Numerot ovat ääriviivatarroja. Ilmapallojen läpinäkyvät varret leikkasin raejuustopurkin kannesta, kierrätystä pääsi siis tähänkin korttiin vähän ;)
Mikä tahansa muukin läpinäkyvä ja tarpeeksi jäykkä muovi käy. Ilmapallot kiinnitetään toiseen teippiin ja taitokset kiinnitetään tiukasti vastakkain. Kannattaa varmistaa, etteivät ilmapallot näy kortin reunoilta, kun sen sulkee. 

Katselin tuossa kalenteria ja huomasin, että muutama synttärikortti pitää tässä lähiviikkoina valmistaa. Ehkä seikkailen taas tuolla Pinterestissä etsimässä ideaa & inspiraatiota...

Jouluasetelman amaryllis jaksaa vielä ilahduttaa maljakossa leikkokukkana. Sen myötä toivon lukijoilleni mukavaa tammikuun viimeistä viikkoa!



-Sirpa

12 kommenttia:

  1. Laitetaanko tuossa ensimmäisen kortin kuvan edessä olevaan "esirippuun" jotain teippiä suoriin seinämiin, vai avautuuko se esirippu ilman mitään kiinnitystä korttiin? Toivottavasti sait jotain tolkkua tuohon kysymykseen. Oli niin mahtava kortti, että haluaisin itsekin kokeilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Luulen ymmärtäväni kysymyksesi ;) niissä suorissa reunoissa on kaksipuoleista teippiä, sellaista noin 0,5 cm leveää. Ei se kyllä avaudu ilman kiinnitystä. Pystytkö katsomaan tuon videon, jonka linkitin? Siitä selviää aika hyvin tuon kortin tekotapa.

      Poista
  2. Netti temppuili, joyäten videon katseleminen ei onnistunut, mutta ymmärsin kyllä vastauksesi kysymykseeni. Kiitos paljon ja heti kokeilemaan! 😊 Heli

    VastaaPoista
  3. Upeita kortteja jälleen sinulta. Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
  4. Nättejä kortteja.
    Selailin blogiasi ja "törmäsin":)) kahvikuppikynttilöihin,
    kysyisin sinulta ?pitääkökahvikupin olla 1.tukevaa tekoa 2. käytätkö kynttilä-jämiä niihin.

    ihastuin blogiisi :)
    jatkan lukemista:)
    hyvää viikonloppua:)


    risuenkeli

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Nuo kahvikupit on haalittu kirppareilta ja kierrätyksestä. Osa niistä on tukevampaa materiaalia, osa aika ohuttakin. Yhtään ei ole mennyt rikki poltettaessa tai kynttilöitä valaessa. Olen käyttänyt sekä kynttilän jämiä että ihan valmista kynttilämassaa ja sekoittanut noita keskenään.
    Kiva kuulla, että blogini kiinnostaa ja innostaa :)
    Hyvää viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  6. Hienoja! En olekaan kokeillut tämäntyylisiä kortteja, kokeiluun menee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutta on aina kiva kokeilla! Jotenkin minua viehättää tällä hetkellä tällaiset pop up -tyyliset kortit :)

      Poista
  7. Kivat kortit teit ja hyvä kun laitoit toisesta myös selkeät työohjeet. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
  8. Kiitos ja tervetuloa lukijaksi! Toki tulen vastavierailulle, kiitos kutsusta :)

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. Kiitos kommentistasi!