sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Virpomapalkkoja ja pääsiäistervehdyksiä

Pim pom, soi ovikello palmusunnuntaina aamupäivällä. Onneksi olin tänä vuonna muistanut varautua pikkunoitien tuloon. Välillä palmusunnuntai on ihan unohtunut, kun omat lapset eivät enää ole virpomisiässä ;) 

Virpomispalkat eli suklaatikkarit paketoin tällä kertaa näin:



Tarvikkeet: kartonkia, kuviolävistäjä, ääriviivatarroja, kuviopaperia ja nauhanpätkiä



Samaan tapaan voisi tehdä "korttikuoren" myös suklaamunalle. Siitä pitäisi tehdä vain vähän pulleampi, jotta muna mahtuu sisälle. Tuo tikkari on muuten kiinnitetty parilla teipinpalalla, jotta se pysyy paikoillaan.

Sitten pääsiäistervehdyksiä vähän "aikuisempaan" makuun. Viime vuonna lähetin pääsiäiskorttien mukana pieniä suklaamunia (löydät ohjeen täältä).
Tänä vuonna paketoin korttiin servettejä. Idea on sama kuin noissa virpomispalkoissa, mutta kortin mittasuhteet pitää sovittaa servettipaketin mukaan:

servetit


servetit


Mukavaa palmusunnuntaita ja kesäajan alkua!

-Sirpa

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Lasikoruja ja kylvöpuuhia

Pari viikkoa sitten olin lasikorukurssilla. Siellä tehtiin koruja Bullseyen sulatuslaseista. Olen osallistunut vastaavalle viikonloppukurssille pari kertaa aikaisemminkin, joten tiesin jo vähän, mistä on kysymys. Näitä koruja kun ei voi tehdä kotona. Tai siis toki voi, jos investoi lasinsulatusuuniin.

Eilen hain sulatetut korut ja samalla liimailin niihin korupohjia yms. Hämmästys on joka kerta yhtä suuri, kun näkee uunista tulleet korunsa. Ne nimittäin muuttavat aika lailla muotoaan uunissa ;)


Lasikorujen tekeminen on aika yksinkertaista. Lasiveitsellä leikataan laseista halutun kokoisia ja muotoisia paloja ja ne liimataan lasiliimalla päällekkäin. Laseja on tietysti erivärisiä ja joissakin niistä on valmiina kuvioita ja muita "erikoistehosteita". Lasien väliin voi laittaa myös mm. erikoispaperia, josta voi leikata kuvioita. Mahdollisuuksia on monenlaisia, mutta perustekniikka on yksinkertainen ja nopeasti opittavissa. Sitten vaan korut lasinsulatusuuniin ja jännityksellä odottelemaan lopputulosta!


Sulatettuihin koruihin liimataan korupohjia ja -lenkkejä käyttötarkoituksen mukaan. Liiman täytyy olla vahvaa kaksikomponenttiliimaa. Lasien väleihin voi jo ennen sulatusta laittaa ripustuslenkkejä ns. kanthal -langasta, joka on korkean lämpötilan kestävää rautalankaa.


Tällä kertaa korujeni värisävyt olivat tällaisia ^. Edellisellä kerralla syntyi mm. oranssia ja tummasävyistä sarjaa:


Sitten niihin kylvöpuuhiin. Päätin kerrankin olla ajoissa eli laittaa pääsiäisheinät kasvamaan niin, että niistä on iloa pääsiäisenä ;)

Ensin syödään jälkiruoka....


...ja sitten kylvetään siemenet jälkiruokamaljoihin!



No, päätin kuitenkin vähän tuunata lasimaljoja huopapupunauhan ja kaksipuoleisen teipin avulla. Sitten vaan odottelemaan kasvun ihmettä!

-Sirpa

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kirjan uusi elämä

Viikonloppuna osallistuin "kirjan uusi elämä" -kurssille. Kahden päivän aherruksen tuloksena kurssilaisten taitavista käsistä syntyi muun muassa kelloja, sisustuskirjaimia, rasioita ja laukkuja. Itse keskityin tällä kertaa pääasiassa rasioiden tekemiseen. Eli ideana on se, että kirja näyttää edelleen päällepäin kirjalta, mutta sisällä onkin rasia esimerkiksi korujen säilytystä varten. 



Kirjoja olin haalinut kierrätyskeskuksesta ja kirppareilta lähinnä kauniiden kansien perusteella. Aikaisemmin olin tehnyt kirjasta kellon. Sitä voit käydä kurkkaamassa täällä.

Olin niin työn touhussa koko viikonlopun, että työvaihekuvien ottaminen unohtui ;) Rasioiden tekeminen aloitetaan kuitenkin aina liimaamalla kirjan sivut yhteen sivelemällä vedellä laimennettua liimaa (esim. Erikeeperiä) kirjan kaikille kolmelle laidalle. Kirjan annetaan kuivua hetken painon alla ja liimaus toistetaan 2-3 kertaa. Sitten kirja laitetaan kunnon painon alle tai puristimien väliin ja annetaan olla siellä yön yli. Ai niin, kirjan kannet kannattaa suojata muovilla ennen liimaamista, jotteivät kannet liimaannu sivuihin kiinni.

Sitten vaan viilletään kirjaan halutun suuruinen aukko esimerkiksi mattoveitsellä (metalli)viivainta apuna käyttäen. Kurssilla käytimme myös järeämpiä apuvälineitä, kuten pisto- ja vannesahaa. 



Tässäpä tekemiäni kirjarasioita:




Tuossa vasemmanpuoleisessa kirjassa on varsin raikkaat värit sekä kannessa että kannen sisäpuolella. Oikeanpuoleista kirjaa koristelin vielä lisää washiteipillä, rasian reunojen mahdolliset epätasaisuudet saa sillä kätevästi peittoon:




korurasia


Tämän rasian kannen sisäpuolelle liimasin peilin (vanhasta puuterirasiasta irrotettu) sekä rasiaan puisen lokerikon, jotta korut pysyvät paremmin järjestyksessä.


Kokeilin kurssilla myös kirjakassin valmistamista, mutta en ollut lopputulokseen tyytyväinen. Seuraava versio päätyy sitten jo ehkä julkiseen esittelyyn :)
Välityönä syntyi paperirullilla päällystetty purkki:




Rullasin kirjan sivuja sukkapuikon ympärille. Purkin kyljessä lukee tekstit HOPE ja LOVE, ne erottuvat vähän huonosti kuvassa.


Sitten ihan toiseen asiaan. Sain haasteen Liisalta "Liisan kotona" -blogista. Liisa on monitaituri, joka mm. tuunaa, sisustaa, kirppistelee ja askartelee - ja tekee kaiken todella tyylillä, käy toteamassa itse: http://arjaliisas.blogspot.fi/
Tässä haasteessa ilahdutetaan bloggaajakaveria. 

Haasteen säännöt ovat seuraavat:
  • Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän).
  • Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivammalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. Ilahduttaa voit myös kommenttien tai sähköpostin välityksellä! 
  •  Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia.
Eli haastan mukaan Mellun http://mellunhollywool.blogspot.fi/ ja Jennin http://jenninmurusia.blogspot.fi/

Toivottavasti nämä ihanaiset käsityötaiturit ottavat haasteen vastaan!




Bongasin muuten lenkillä kevään ensimmäiset sinivuokot. Toivottavasti sääennuste on väärässä ja takatalvi jää tulematta...


-Sirpa

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Keväisille kukkasille suojaruukku kahvipusseista

Varma kevään merkki on kauppoihin ilmestyneet ruukkunarsissit. Niitä on ihan pakko ostaa lähes joka kauppareissulla. Pidän niitä hetken sisällä, jotta nuput aukeavat ja siirrän sitten ulos terassille. Siellä ne ilahduttavat pitkään :)

Tekasin narsisseille suojaruukun, koska muistin, että minulla on varastossa "keväänvärisiä" Brazil -kahvipusseja. Yhdistin niihin ruskeasävyisiä kahvipusseja.



Kahvipussiaskartelun tylsin vaihe on mielestäni pussien peseminen, aukaiseminen ja silittäminen. Aukaistut pussit siis silitetään yhteen (leivinpaperin läpi) foliopuoli vastakkain ja lomittain. Näin saadaan aikaiseksi pitkää soiroa, josta sitten leikataan kuhunkin työhön sopivanmittaisia ja -levyisiä suikaleita.



Tätä työtä varten leikkasin 4 cm leveää suikaletta ja taitoin sen kaksinkerroin, valmis suikale oli siis 2 cm leveää. Loimisuikaleet olivat noin 55 cm ja kudesuikaleet noin 50 cm pitkiä. Teen suikaleista aina mielummin vähän liian pitkiä, se helpottaa suikaleiden päättelyä/yhdistämistä. Toki suikaletta voi myös jatkaa, jos se osoittautuu liian lyhyeksi.


Kahvipusseista voi punoa koreja, vateja, kasseja yms. vino- ja suorapunonnalla. Tai on niitä muitakin tekniikoita, mutta minä hallitsen nämä kaksi. Kuvassa on suojaruukun pohjan aloitus, 5 x 5 suikaletta pujotettuna aina joka toisen suikaleen yli ja joka toisen ali. Maalarinteippi pitää liukkaat loimisuikaleet paikoillaan, kun aloitetaan ruukun seinien punominen.


Kudesuikaleet voi yhdistää valmiiksi renkaiksi etukäteen tai vasta kierroksen pujoteltuaan. Yhdistämisessä käytän vahvaa kaksipuoleista teippiä. Sitten vaan lisätään niin monta kerrosta, että suojaruukku on sopivan korkuinen. Tästä tuli noin 14 cm korkea, 7 suikaletta siis.


Ruukun ylimmällä kerroksella päätellään suikaleet, joten viimeiseen kerrokseen tarvitaan 3 kudesuikaletta sisäkkäin (kuvassa keskimmäinen niistä on vain yksinkertainen suikale). Kaikki loimisuikaleet päätellään ruukun sisäpuolelle niin, että ulkopuolelta tulevat loimet menevät viimeisen kerroksen kahden kudesuikaleen yli ja kolmannen (siis sen sisimmän) ali ruukun sisäpuolelle. Sisäpuolelta tulevat loimisuikaleet pujotetaan ensin ulommaisen ja keskimmäisen kudesuikaleen välistä ylös ja siitä takaisin ruukun sisäpuolelle kolmannen kudesuikaleen päältä. Huh huh, tulipas sekava selitys! No, kokeilemalla minäkin olen tämän oppinut... hyvää aivojumppaa ;)



Kaikki suikaleet pujotellaan jonkin matkaa ruukun sisäpuolelle ja varmistetaan päättelyn pysyvyys kaksipuoleisella teipillä. Suikaleen pään voi leikata viistoon, jotta se on helpompi pujotella.



Tänään olin lasikorukurssilla (korut jäivät odottamaan sulatusuuniin pääsyä) ja ensi viikonloppuna on vuorossa vanhojen kirjojen tuunaus -kurssi. Ihanaa väkertelyohjelmaa siis kahtena peräkkäisenä viikonloppuna=D 
Tuotoksia päivitän tännekin, kunhan niitä valmistuu.

-Sirpa