torstai 20. maaliskuuta 2014

Kirja muuttui kelloksi!

Olin kovin pettynyt, kun alkuvuodesta kovasti odottamani kellonteko -kurssi peruuntui osallistujien vähyyden vuoksi. Taas oli ryhdyttävä omatoimiseen puuhailuun. Kierrätyskeskuksesta löytyi huimaan 0,20 €:n hintaan kirja, joka soveltui hyvin tuunattavaksi. Lisäksi tarvittiin kellokoneisto ja viisarit (nekin kirppislöytöjä), mattoveitsi, pala kuviopaperia, kaksipuoleista teippiä ja pätkä pitsinauhaa. Varsin edulliset tarvikkeet siis =D




Kirja oli varsin mielenkiintoinen DIY -vinkkipaketti...



...mutta päätin kuitenkin jatkaa sen tuunaamista keittiön kelloksi. Kirjan kanteen leikkasin mattoveitsellä kellokoneiston kokoisen aukon.

Jatkoin aukon leikkaamista myös kirjan sisäsivuille, aina välillä mitaten, mahtuisiko koneisto jo kirjan sisään. Kun aukko oli sopivan kokoinen, vahvistin sen reunat kuviopaperin palasella, jonka kiinnitin kaksipuoleisella teipillä.

Tältä se näytti takapuolelta. Alakuvassa koneisto jo paikoillaan.


Viimeistelin kirjakellon punaisella pitsinauhalla, jonka kiinnitin kapealla kaksipuoleisella teipillä. Rusetin avaamalla pääsee vaihtamaan patterin ja säätämään viisareita.


Valmis kello koristaa nyt nuoremman tyttären keittiötä. 
Onnea vielä 22 -vuotiaalle! <3

-Sirpa

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Hopeasta hullaantunut, osa 2

Nopeasti vierähti työviikko ja vielä nopeammin viikonloppu, varsinkin kun oli mielenkiintoista tekemistä. Hopeakorukurssi siis jatkui...


Värkkäsin muutaman sormuksen itselleni ja tyttärille. Vielä en uskaltautunut kokeilemaan kivien istutusta, vaan tyydyin kuvioimaan hopealevyä punsseleilla ja vasaralla.








Sydänriipus miellyttää itseäni eniten tämän kurssin tuotoksista. Tuo vaaleanpunainen sisus on -yllätys, yllätys- kynsilakkaa :)


















Renkaita ja hopealevyä yhteen juottamalla syntyi riipus & korvikset. 

Kukkaset ovat vielä keskeneräisiä, niistä jalostuu korviksia ja riipuksia.















Lopuksi sulattelin kaikki "romut" eli ylimääräiset hopeapalat palloiksi. Pallot juotin levyn/renkaiden päälle. Aika hauskoja tuli näistäkin kokeiluista!

Monenlaisia tekniikoita ehdin kahden viikonlopun aikana kokeilla. Nälkä kasvaa syödessä, joten hopeaharrastus jatkunee myös tulevaisuudessa.









Tällaisen kortin sain pari viikkoa sitten. Aika ihana, vai mitä? 

-Sirpa



maanantai 10. maaliskuuta 2014

Hopeasta hullaantunut...

Viime viikonlopun vietin hopeatyökurssin ensimmäisellä puoliskolla. Vuosi sitten osallistuin ensimmäisen kerran vastaavalle lyhytkurssille, joten tiesin, mitä odottaa. Viikonloppuna siis veivasin, sahasin, juotin, valssasin, hioin, viilasin jne. eli työstin hopeaa :) Tässä vähän kuvagalleriaa:
 

Ketjujen tekeminen on perusjuttuja hopeakorukurssilla. Ylimmäinen ketju on nimeltään Mari (se on saanut muotonsa Marimekon Kaivo -kuosista), keskimmäinen on viikinkisolmu (sitä tehdessä meinasi mennä myös aivot solmuun) ja alimmainen muinaisketju.



Tämä taasen on japanilaista verkkoa, josta voi taiteilla monenlaisia kuvioita.








Tässä kuvia viimevuotisen kurssin tuotoksista:




Muutama koru jäi vielä vähän vaiheeseen ja uusia ideoita on pää täynnä. Palaan siis tähän aiheeseen ensi viikonlopun jälkeen.

Iloa ja aurinkoa tähän keväiseen viikkoon!

-Sirpa