sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulukuusi ja tähti taittelemalla

Ohjasin pari viikkoa sitten iloista naisjoukkoa joulukorttien tekemisessä. Käytimme kierrätysmateriaaleja eli vanhoja lehtiä, kirjoja, mainosposteja jne. ja taittelimme joulukortteihin kuusia & tähtiä. Luulin laittaneeni nämä taitteluohjeet jo viime joulun alla tänne blogiini, mutta eipä niitä löydy...tässä ne nyt tulevat.


Ensin kuusen ohje. Tarvitset 4 neliönmuotoista paperia/kuusi. Mitat kuvassa. Ja materiaaliksi kelpaa mikä tahansa taitteluun sopiva paperi. Itse suosin kierrätystä. Myös esim. jouluisat lahjapaperit soveltuvat tähän:


1. Taittele ensimmäinen neliö (kannattaa aloittaa suurimmasta) kulmat vastakkain ja sitten sivut vastakkain. Kuvan katkoviivat näyttävät taitosten paikat:


2. Työnnä molemmista sivuista taitoksia pitkin keskelle niin, että paperista muodostuu kaksi päällekkäistä kolmiota:


3. Taita päällimmäinen kolmio keskiviivaan, ensin toinen ja sitten toinen puoli:


4. Taittele kaikki 4 neliöta samaan tapaan. Liimaa valmiit kuusen osat korttipohjalle, aloita ylhäältä pienimmästä. Työnnä seuraava osa hieman edellisen sisään. Jos työnnät osat tiiviisti toistensa lomaan, tulee kuusesta pulleampi:

  
5. Koristele kuusi esim. latvatähdellä. Värikkäästä paperista taiteltu kuusi ei välttämättä muuta koristusta kaipaakaan:


Ja sitten se tähti. 
Tarvitset 2 samankokoista neliönmuotoista paperia, mallissa 10cm x 10cm. 
1. Taita neliön kulmat vastakkain. 
2. Avaa taitokset ja taita kaikki kulmat keskelle.
3. Käännä paperi ja tee kuvan mukaiset aukileikkaukset jokaiseen sivuun.
4. Taita tähden sakarat keskelle aukileikkausten kohdalta. Kuvassa on taiteltu kaksi sakaraa:


 Taittele toinen samanlainen tähti ja liimaa ne päällekkäin korttipohjaan:


Näitä kuusi ja tähtiä voi käyttää myös pakettikorteissa tai koristeina pakettien päällä. Neliöiden kokoa vaihtelemalla kuuset ja tähdet suurenevat/pienenevät :)


Tässä kurssilaisteni taidonnäytteitä, upeita ja uniikkeja <3

Mukavaa, vaikkakin varsin myrskyisää itsenäisyyspäivää! 

-Sirpa

4 kommenttia:

  1. Hienoja väkerryksiä!
    Mukavaa itsenäisyyspäivän iltaa :)

    VastaaPoista
  2. Lisää ihastuttavia kortteja. Olet sinä kyllä taitava!! Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos taas! Ehkä tää korttiväkerrys on mun ydinosaamisaluetta näissä kädentaidoissa ;)

      Poista

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. Kiitos kommentistasi!