maanantai 2. helmikuuta 2015

Ompeluinnostusta

Vuosia sitten, kun tyttäret olivat pieniä, ompelin heille lähes kaikki vaatteet juhlamekoista ulkohaalareihin. Sitten pikkuhiljaa ompeleminen on jäänyt housujenlyhennys & verhonkäänne -tasolle. Viimeisin isompi ompeluprojekti taisi olla esikoisen vanhojentanssipuku ja siitäkin on jo 8 vuotta! Osasyy ompelemattomuuteen on ollut huonosti toimiva ompelukone enkä ole jaksanut viedä sitä huoltoon...

Ennen joulua tein koristetyynyt vanhemmilleni joululahjaksi. Muutaman sauman ompeleminen oli työn ja tuskan takana, joten vihdoin otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin katselemaan uutta konetta. Pian selvisi, että vanhan Singerini huoltaminen/korjaaminen tulisi sen verran kalliiksi, että päädyin vaihtamaan vanhan vielä vanhempaan, mutta parempaan ja toimivaan ompelukoneeseen!

Löysin netistä kivan ohjeen vanhoista farkuista tehtyyn kynäpenaaliin. Koska ohje työvaiheineen löytyy täältä, esittelenkin heti valmiin tuotoksen:





Penaalin tein tansanialaiselle kummitytölleni ja sen sisään sujahtaa jos jonkinlaista koulutarviketta.



Ompelin penaalin etupuolelle pitsinauhan ja muutaman aiheeseen sopivan napin. 


Penaaliin tarvittiin vain pala farkkujen lahkeesta. Minulle jäi siis vielä shortsit ;) 
Nyt vaan odottelemaan shortsikelejä...

-Sirpa

2 kommenttia:

  1. Onpa varmasti mieluinen lahja ja niin hienosti tehty. Tuo pinkki vetskari kruunaa koko komeuden. terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Kyllä oli kivaa ommella pitkästä aikaa :D

      Poista

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. Kiitos kommentistasi!