lauantai 22. helmikuuta 2014

Massakokeilua...

Uudessa Taika -askartelulehdessä (2/2014) on ohje posliinimassan valmistamiseen. Koska massan ainekset löytyivät kotikaapista, niin pitihän tuota(kin) taas kokeilla...



Posliinimassaan tarvitaan: 2 dl liimaa (EriKeeper), 2 dl maissitärkkelystä (Maizena), 2 rkl etikkaa ja 2 rkl "vauvaöljyä". Kaikki aineet sekoitetaan yhteen mikronkestävässä muoviastiassa.

Ohjeessa neuvotaan lämmittämään massaa ensin 40 sekuntia täydellä teholla (700 w), sekoittamaan, lämmittämään taas 40 sekuntia, sekoittamaan ja lopuksi vielä 30 sekunnin lämmitys. No, kuinkas siinä kävikään. Meidän 26 vuotta vanha mikroaaltouuni onkin ilmeisen tehokas, sillä massa valmistui huomattavasti lyhyemmässä ajassa (2x20 sekuntia!). Ehdin jo pelästyä, että massa ylikypsyi (tästä varoiteltiin ohjeessa), mutta ihan toimivaa siitä tuli.


Leikkuulauta suojataan tuorekelmulla ja sen pintaan levitetään käsivoidetta tms. Kädet kannattaa suojata muovikäsineillä (varsinkin, jos aikoo värjätä massaa elintarvikeväreillä). Sitten vaan vaivataan massaa kuten taikinaa, kunnes se jäähtyy eikä enää tartu käsiin/alustaan.


Vaivattu massa pakataan tiiviisti kelmuun ja muovipussiin. Värjäsin osan massasta elintarvikeväreillä punaiseksi ja vihreäksi (pienet tipat näitä värejä sattui olemaan kaapissa). Massan annetaan levätä jääkaapissa vähintään 8 tuntia ennen jatkotyöstöä. Massa näytti säilyvän käyttökelpoisena jääkaapissa useita päiviä, ohjeessa ei tästä säilyvyydestä mainittu mitään.



Massa kovettuu (ja hieman myös kutistuu) huoneenlämmössä, muuttuen läpikuultavaksi, posliinimaiseksi. Kuivuminen kestää useita päiviä ja sitä voi nopeuttaa laittamalla muovaillut koristeet uuniin (50-70 astetta, uunin luukku raollaan). Kovettuneita massakoristeita voi maalata askartelumaaleilla tai lakata


 
Muovailin massasta ruusuja ja lehtiä. Vielä en ole päättänyt, mihin niitä käytän. Ehkä ne koristavat tulevaisuudessa kauniin rasian kantta tai päätyvät korttiin/koruun/valokuvakehykseen... 




-Sirpa

1 kommentti:

  1. Kiitos taas! Kiva, kun kokeilit, niin uskaltaa itsekin tai oppilaiden kanssa... Hyvät kuvat, joita voi käyttää vaikka opetuksessa.

    VastaaPoista

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. Kiitos kommentistasi!