maanantai 11. tammikuuta 2016

Kranssi oksanpätkistä

Pikkuhiljaa on luovuttava jouluisista kransseista ja asetelmista, vaikkei ehkä haluaisikaan... Olin jo kesällä muiden puutarhapuuhailujen lomassa pätkinyt erilaisia oksia noin 5 cm pätkiksi. Jokin ajatuskin minulla oli niiden suhteen, mutten juuri nyt saanut siitä kiinni, joten ne päätyivät kranssiksi ulko-oveen :)

Tarvitsin oksanpätkien lisäksi vain kuumaliimaa ja palan leivinpaperia, johon hahmottelin kranssin muodon:

 
 Liimailin oksanpätkiä ristiin rastiin, lisäilin välillä kerroksia...


...ja niin sydänkranssi lopulta muotoutui.


Välillä nostelin kranssia alustalta ja vahvistin heikkoja kohtia. Lopuksi liimasin vielä muutaman lyhyemmän oksanpätkän pystyyn sinne tänne kranssin rakoihin.


Ja koska rakastan rautalankaa, kieputtelin tähänkin sitä vähän somisteeksi.


Siitä tuli yksinkertaisen kaunis -less is more -tälläkin kertaa!

Joulukukat saivat väistyä lasipurkista ja lumiukot pääsivät luistelemaan. Nämä ihanat lumiukot luistelivat meillä lastenhuoneen ikkunan välissä tyttärieni ollessa pieniä. Onneksi olin säästänyt nämäkin! 
Lasipurkin pohjalla on kiviä ja styroksia, joka on päällystetty foliolla lumiukkojen luistelukentäksi. Mukaan on päässyt myös pari oksaa joulukuusesta ja valosarja (tietysti sellainen patterikäyttöinen). Reunoilla vanua lumena:

 

Ja hei, ulkona komeilee myös huurteinen marjakranssi, muistatko? 



Sääennusteen mukaan lumitöitä tiedossa lähipäivinä, ihanaa <3

-Sirpa


6 kommenttia:

  1. Hieno oksakranssi ja mielettömän upea marjakranssi, Wau! Hellyyttäviä nuo lumiukot ja asetelma on kyllä ihanan talvinen, ei yhtään jouluinen... :) Mukavaa viikonalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Joulua on kiva laittaa ja rakentaa, mutta joskus vähän haikeaa riisua... Onneksi tuli kunnon talvi ja lunta :) Mukavaa viikonjatkoa myös sinulle!

      Poista
    2. Pala peiliä on kans ihana luistelurata T: Sabina

      Poista
    3. Näin on, Sabina! Tässä tapauksessa oli pakko käyttää styroksia folion alla, koska noiden lumiukkojen luistimissa on piikit. Ne pysyy pystyssä styroksiin painamalla :)

      Poista
  2. Ihana oksakranssi ja niin myös tuo marjakranssi.Mulla on Pentikin iso oksakranssi ja olen usein miettinyt, että pitäisi itse tehdä sellainen. Ehkä tästä saan innostuksen tekemään itselleni uuden. Hauska lumiukko-asetelma, joka sopii näin talviseen aikaan. Terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Noita oksanpätkiä oli kiva ja helppo liimailla. Olen jossakin nähnyt niistä tehdyn kulhon. Oli siis liimattu oksat kulhoa muottina käyttäen, sellaista voisi joskus kokeilla :)

      Poista

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. Kiitos kommentistasi!