sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Terveisiä kädentaitokursseilta!

Kaksi viikonloppua on hurahtanut kuin siivillä uusia kädentaitoja opetellessa. Haluan jakaa kanssasi iloni siitä, että olen taas oppinut hitusen uusia taitoja ja tekniikoita :)

Ensiksi osallistuin kohopaino -kurssille, jossa kokeiltiin linotyön, puupiirroksen ja leimansinpainannan mahdollisuuksia. Erilaisia leimasimia olen aikaisemmin kokeillut ja itsekin valmistanut, mutta esim. linolevylle en ole koskaan kaivertanut. Lähdin siis avoimin mielin kokeilemaan ja tällaista jälkeä syntyi:


Kaiversin perinteiselle linolevylle pöllön ja vedostin sitä erilaisille papereille. 



Pehmeämmälle (ja helpommin työstettävälle) linolevylle syntyi talventörröttäjiä. Näitä voisi käyttää vaikka korteissa. 











Pehmeälle linolevylle syntyi myös lintunen ja puupiirrostakin pääsin harjoittelemaan (se olikin mielestäni aika hankalaa).






























Tänä viikonloppuna minuun iski himo, nimittäin KUMIHIMO.

Kumihimo on japanilaista punontaa tällaisen kiekon avulla, helmillä tai ilman. Viikonlopun aikana pääsin jyvälle ideasta ja nettihän pursuaa näitä malleja & ohjeita, jos haluaa lisää haastetta!















Ehdin tehdä kaulakorun ja pari rannekorua. 


Tässä kurssin opettajan taidonnäytteitä.



Ehdin kokeilla astetta vaikeampaa kumihimo -mallia. Langat saa sen avulla myös kierteelle. Kumihimo -kiekolla voi punoa korujen lisäksi vaikkapa avaimenperiä, kengännauhoja tai kassinsankoja. Valitaan vaan sopivat värit ja langat.

Näin harmaan ja pimeän marraskuun (meillä ei siis ole vieläkään lunta) viikonloppuina kädentaitokursseilu antaa ihmeesti virtaa ja energiaa
 -suosittelen :)

 -Sirpa

2 kommenttia:

  1. Voi mitä ihanuuksia olet tehnyt. Nuo "talventörröttäjät" olisi ihania vaikka painettuna tyynyihin. Tykästyin niin todella paljon. Upeita koruja olet tehnyt. En ole koskaan kuullutkaan mokomasta laitteesta. Totta on, että kun käy kursseilla, niin sieltä saa iloa pitkäksi aikaa, kun oppii jotakin uutta. Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle Sirpa tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä kaksi hyvin tehokasta viikonloppua kädentaitojen kannalta, kotona jäikin sitten siivoilut yms. puuhailut aika minimiin. Mutta ei haittaa ;)

      Poista

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. Kiitos kommentistasi!