En ole varmaan koskaan aikaisemmin ollut näin ajoissa liikkeellä joulukorttiaskartelujen kanssa. Idea on ollut valmiina jo muutaman viikon ja osa korteista on askarreltu valmiiksi. Tämän idean (joka ei ole omani, vaan syntyi Pinterest -kuvien innoittamana) haluan jakaa kanssasi eli liitän tähän mukaan työvaihekuvia.
Kenelläpä ei ole lapsena ollut lasipalloa, jota ravistamalla sai aikaan lumisateen. Tätä korttia ravistamalla syntyy sama ilmiö -let it snow :)
Tarvikkeet: Aukollisia korttipohjia, leimoja ja leimasintyynyjä, piirtoheitinkalvoa, kaksipuoleista teippiä, kohoteippiä ("karhuntarraa"), aineksia lumeksi (paljetteja, pieniä helmiä, hopeatähtiä, reijittäjän roskaa tms.), kimalleliimaa, valmiita joulutervehdyksiä, musta tussi, puuvärikyniä
Aloitin merkitsemällä kortin aukon rajat ja hahmottelemalla horisontin rajan korttiin lyijykynällä. Töpöttelin sinistä ja valkoista leimasinväriä korttiin vaahtomuovinpalalla:
Sitten vaan kaikki talviset/jouluiset leimasimet esille ja erilaisia yhdistelmiä leimailemaan. Puuväreillä voi värittää osia leimoista (kuten tuon tähden tai kaulaliinan). Kimalleliimaa sipaisin vähän hangelle ja puiden oksille. Liiman pitää olla hyvin kuivunut ennen seuraavaa vaihetta.
Piirtoheitinkalvon kiinnitin kortin aukon nurjalle puolelle kaksipuoleisella teipillä. Kohoteippiä kiinnitin tiiviisti kuvan ympärille (tässä vaiheessa nuo kulmamerkit ovat apuna ja teipin saa kiinnitettyä oikeaan kohtaan):
Kohoteipin muodostamaan kehykseen laitetaan paljetit, pikkuhelmet yms. ja lopuksi kansi painetaan varovasti paikoilleen. Piirtoheitinkalvo on sähköistä ja pikkuhelmet tarttuvat helposti kohotarraan, joten tämä vaihe vaatii vakaata kättä ja rauhallisia liikkeitä ;) Ihan puhun kokemuksesta eli onnistuin parin kortin helmet levittämään pitkin pöytää...
Lopuksi kiinnitin vielä kortin alareunaan joulutervehdyksen kohoteipin palalla.
Kortteihin voi myös laittaa vaikkapa reijittäjän silppua tai kuvioleikkurilla leikattuja pieniä lumihiutaleita.
Tänä viikonloppuna olen osallistunut mielenkiintoiselle kädentaitokurssille. Kerron siitä myöhemmin lisää. Nyt jatkan joulukorttiväkertelyjä. Mukavaa viikonlopun jatkoa!
-Sirpa
Voi Sirpa, miten ihania kortteja olet taas saanut aikaan. Aivan mahtavia!! Olet sinä kyllä taitava. Liisa
VastaaPoistaKiitos Liisa! Nämä kortit taitaa olla minulle sitä mieluisinta väkertelyä :)
PoistaHuikea idea ja tosi hienot kortit! Kolahtivat kovaa tälläiseen ikuiseen lapseen, jonka piti pari vuotta sitten ostaa itselleen jouluksi lumisadepallo, vaikka ikää on jo...
VastaaPoistaKiitos Virpi! Minä niin ikävöin lapsuuden jouluja, jolloin oli aina lunta. Nykyään nurmikko viheriöi ja vettä sataa -ainakin täällä Etelä-Suomessa! Tämä oli idea, jonka nähtyäni oli ihan pakko ryhtyä askartelemaan... :)
PoistaHui, tuo vaatii kyllä hermoja, ja täydellistä työrauhaa tehdä näitä :) Tuolla idealla voisi kokeilla tehdä vaikka itselle joulutaulun, mitä heilutella... :)
VastaaPoistaNämä syntyy kyllä yllättävän nopeasti sarjatyönä, kun saa levitellä tarvikkeet pöydälle ja tehdä kiireettömästi ;)
PoistaSiis vau! Onpas kaunista ja tarkkaa työtä. Ja tosi hauska idea. Upeita.
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaOnpa tosi hieno ja ihan uusi idea omiin silmiin :) pitää joskus testata jos löydän tarvikkeita ja kärsivällisyyttä :D
VastaaPoistaKiitos Aila! Tällä samalla tekniikalla tein myös yhden vauvakortin. Laitan siitäkin kuvan tänne eli voi soveltaa muihinkin kortteihin :)
Poista