Otsikko sen tiivistää eli juhannuksen jälkeen on keskittynyt kahteen asiaan: matkailuun ja maalaamiseen.
Muutama sana matkailusta eli kävin etsimässä kesän lämpöä Maltalta. Lämpöä löytyi ja myös kukkaloistoa:
Matkoilla täytyy aina myös katsella paikallista kädentyötaidetta "sillä silmällä". Maltalla ihailin pitsejä, lasi- ja keramiikkataidetta sekä taidokkaita hopeafiligraanikoruja. Rautalanganvääntäjänä ilahduin tietysti, kun sain nimeni hopelangasta väännettynä. Matkamuistoksi hankin itselleni ihanat hopeafiligraanisydämet (olipa vaikea valita kymmenien ihanien korvisparien joukosta):
Sitten siihen maalaamiseen (joka muuten on ollut näin kosteana kesänä vähän haasteellista). Pihallamme oli leikkimökki, joka hyvin palvelleena oli nyt tullut tiensä päähän. Se siis sai purkutuomion.
Leikkimökin reunustalla kasvoi mm. vuorenkilpeä ja tarha-alpea. Ne piti tietysti kaivaa ylös uuden rakennuksen perustusten tieltä.
Leikkimökin tilalle tilasimme aitta/varastomökin. Ennen uuden pystytystä piti tietysti tehdä perustukset:
Mökin pystytys sujui ammattilaisilta tosi kätevästi muutamassa tunnissa:
Sitten tartuimme pensseleihin ja käsittelimme kaikki pinnat sisä- ja ulkopuolelta. Vähän on vielä kesken, mutta voiton puolella jo ;) Ja täytyy todeta, että siitä tuli kivannäköinen. Toivottavasti myös käytännöllinen. Tarkoituksena on talven ajaksi varastoida mökkiin puutarhakalusteet yms. Kesällä rakennus toiminee kesähuoneena, vierasaittana, väkerrysverstaana...
Loppuun kukka-arvoitus. Kukkapenkkeihini tupsahtaa aina joskus jotakin outoa, kuka tunnistaisi tuon oikeanpuoleisen kasvin? Siis onko se ihan rikkaruoho vai annanko jäädä? Vasemmalla kuvassa on sormustinkukka, joka sekin tuli ihan yllätyksenä ja oli reissun aikana tuulessa katkennut.
Heleää heinäkuuta!
-Sirpa
Se on ehdottomasti Väkerrysverstas! Siis tuo aitta, kukasta en sano mitään... t. Outi
VastaaPoistaKovin sotkuisia hommia en siellä kyllä raaski väkertää ;)
PoistaKukka taitaa olla alppipiikkiputki. Kaunis aitta.
VastaaPoistaKiitos EevaK! Alppipiikkiputki se varmaan on :)
PoistaVoi kyllä nyt Maltan reissu tuli sinulle hyvään aikaan, kun kesä on ollut mitä on. Upea piharakennus tuli. Kauniit korut hankit reissusta. Itse olen kyllä hopean ystävä. Liisa
VastaaPoistaHei Liisa! Kyllä matkailu avartaa ja tänä kesänä myös lämmittää ;) Minulla on toinenkin reissu vielä edessä, laitan siitäkin varmasti jotakin blogiin.
PoistaNyt pitäisi vielä sisustaa tuo piharakennus, haaveissa olisi tehdä sinne vaikka kuormalavoista sohva/vuode. Saa nähdä, mitä syntyy ja syntyykö vielä tänä kesänä!