Blogissani on ollut pari viikkoa hiljaista. Puutarhapuuhailu (haravointi, risujen raivaaminen, kukkapenkkien kevätsiivous jne.) on vienyt kaiken vapaa-ajan. Ja töissäkin tuntuu olevan aikamoiset kiireviikot nyt... Olen myös urakalla väkertänyt koruja yms. paikkakunnallani järjestettäviä käsityöläiskarnevaaleja varten. Ajattelin mennä sinne myymään väkerryksiäni, jos vaikka joku olisi kiinnostunut niitä ostamaan ;)
Mutta asiaan. Puutarhapuuhailuun kuuluu myös terassin siivous ja kevätkuntoon laitto. Minulla on jo vuosi ollut kynttelikkö, jonka paikka on keväästä syksyyn ulkona terssilla. Talveksi se siirtyy sitten sisätiloihin keittiöön. Kynttilöiden väriä ja koristeita vaihtamalla kynttelikkö uudistuu helposti & nopeasti aina kyseiseen teemaan/vuodenaikaan sopivaksi. Siis todellinen monitoimikynttelikkö!
Nyt oli aika viedä kynttelikkö taas ulkoilemaan. Mietin hetken, että mitä siihen ripustaisi. Kirppariaarteiden joukosta löytyi värikkäitä lusikoita ja haarukoita. Eikä minulla ole mitään muistikuvaa, mistä olen ne mukaani napannut... Lisäksi tarvitsin vähän helmiä ja rautalankaa. Ei ollut vaikea tuunaus tämäkään.
Se on sitten jo toukokuu. Ihanaa! Tykkään kovasti kevään väreistä, varsinkin tuosta päivä päivältä lisääntyvästä vihreästä (no joo, toissapäivänä satoi räntää tehden maan hetkeksi valkoiseksi, mutta sekin kuuluu näihin kevätsään vaihteluihin).
Seuraavaksi ajatukset siirtyvät äitienpäiväkorttiin, joten palaan blogiin sen tiimoilta piakkoin!
-Sirpa
Minulla on keittiössä myös tuollainen kynttelikkö, jota koristelen samalla tavalla vuodenaikojen ja tunnelman mukaan :)
VastaaPoistaTuntuu, että kaikenlaista turhaa tavaraa kertyy nurkkiin, vaikka kuinka yrittää sitä välttää. Siksi tykkäänkin tällaisista esineistä kuin tämä kynttelikkö :)
PoistaIhana tuollainen kynttelikkö, mitä voi tuunailla aina vuodenajan ja mielihalujen mukaan :) Kaunis :) terkuin Liisa
VastaaPoistaTämä on sellaista "sisustuksen kestävää kehitystä" ;)
Poista