Sain työkaverilta muutaman käytetyn kahvikapselin ohjeistuksella:"Sinä varmaan näistä jotakin keksit". Heti syntyi ideoita koruista ja seikkailtuani taas Pinterestin -ihmemaailmassa totesin, että näistähän syntyy vaikka mitä...
Näitä kapseleita oli helppo työstää. Litistin ne ensin kahden laudan välissä ja naputtelin vähän lisää vasaralla. Reunoihin tein kuvioita pyöröpihdeillä.
Litistetyt kapselit pyöritin rullalle kynän avulla. Pujottelin näitä rullia ohueen mustaan kuminauhaan, väliin pujotin mustia ja hopeisia helmiä. Tytär oli juuri tuonut minulle pussillisen vanhoja korujaan purettavaksi ja kierrätettäväksi, joten nekin pääsivät heti käyttöön :)
Ja tottakai rannekoru tarvitsi parikseen korvikset!
Tein vielä toiset korvikset. Litistetyn kapselin reunat muotoilin pyöröpihtien avulla kukkasiksi. Keskelle liimasin 10 penniset (vm.1995). Kolikoiden päälle laitoin hieman Diamond Glaze -lasitetta (sitä olin hankkinut lasikapussikoruja varten, mutten vielä käyttänyt kertaakaan). Käyttöhjeessa varoteltiin ravistamasta lasitetta, koska silloin siihen tulee ilmakuplia. No niitä näkyi tulevan, vaikka varovainen olin. Tosin ne eivät tässä työssä haittaa lainkaan!
Onneksi kapseleita jäi vielä ja sain niitä jo lisääkin, koruideoita nimittäin riittää...
Iloista viikonloppua!
-Sirpa
Mahtava idea ja toteutus!
VastaaPoistaKiitos! Alkuperäinen idea löytyy Pinterstistä, tää on mun versio :) mutta edulliset materiaalit ainakin, kunhan vaan saa noita kapseleita.
PoistaVau! Kertakaikkisen hienoja! Ei uskois et noi on kapseleists tehty! :-)
VastaaPoistaKiitos! Niin ei uskoisi, että kapselit taipuu tällaiseen ;) ja tuo rannekorukin on ihanan kevyt, vaikka on aika isokokoinen. Nyt vaan testaan, miten kestää käytössä.
PoistaWau,miten hienoja koruja. Tuo rannekorukin on tosi näyttävä. Terv Liisa
VastaaPoistaKiitos! Tää on hauska ja inspiroiva materiaali.
PoistaKauniita ja todella hyvä idea :)
VastaaPoistaKiitos! Näitä oli kiva tehdä :)
PoistaTodella mahtavia! Hieno idea! Harmi, että meidän kahvikoneen kapselit ovat muovia ja kaikki tylsän ruskeita...
VastaaPoistaKiitos! Meilläkin on vain muovisia ja ruskeita. Siksi olinkin iloinen tästä lahjoituksesta :)
PoistaMahtava idea nuo korut kapseleista. Voi kun olisi kapseleita "takataskussa" :) Niin houkuttelevasti olet kirjoittanut asiasta, että pitäisi saada kokeiltua.
VastaaPoistaTämä on kyllä houkuttavaa ja koukuttavaa ;)
Poista