keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kaakelit paloiksi ja paloista pannunalunen kesäkeittiöön

Tässäpä seuraavan projektin lähtötilanne: Sekalainen lajitelma kaakeleita ja palanen (noin 30x40 cm) märkätilalevyä (onkohan se tämännimistä? Vähän styroxin tapaista, kevyttä, mutta tiiviimpää...) Tuon levyn olen pelastanut jätelavalta ja kaakeleita nappaan mukaani AINA, kun kauniita sellaisia jossakin nään (kierrätyskeskuksessa, kaatopaikan rakennusjätekasassa, remonttien jäämistöissä jne.) Rautakaupoista kannattaa myös kysellä rikkimenneitä tai muuten poistettuja laattoja, niistä ei yleensä tarvitse maksaa mitään:)



Paloittelin kaakelit tällä kertaa laattaleikkurilla, koska halusin saada suurin piirtein samankokoisia/-muotoisia paloja. Kaakelit voi myös pamauttaa rikki vasaralla pyyhkeen sisällä, tällöin palasten kokoon ja muotoon ei voi paljon itse vaikuttaa.


Suunnittelin kuvion ensin ja vasta sitten liimasin palat kiinni silikonilla. Palat eivät olleet ihan samanpaksuisia, mutta luulen, ettei se tässä haittaa.


Seuraavana päivänä pääsin saumaamaan. Saumauslaasti oli tällä kertaa jotakin ikivanhaa, varaston kaapista löytynyttä, väriltään vaaleaa turkoosia. Tähän projektiin ei todellakaan ostettu mitään tarvikkeita, vaan mentiin sillä, mitä varastoista löytyi ;)


Saumauslaastin kuivuttua vielä kiillotus rätillä. Pannunalunen sointuu myös terassin maton väreihin (tätä en kyllä suunnitellut etukäteen).


Sitten vaan grillaamaan! Tämä alunen on sen verran painava, ettei tuuli vie sitä mukanaan...

-Sirpa

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Mellu :) on niin ihanaa puuhastella, kun on kesä ja loma ja vielä ihanat kelitkin...näiden voimalla jaksaa sitten puurtaa siinä "oikeassa" työssä!

      Poista
  2. Hieno! Sulla taitaa olla varsinaiset varastot kaikenlaista... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaikenlaista löytyy, varmasti paljon turhaakin...

      Poista
  3. Tosi makee, sanoo Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja hyvin toimii kuumien astioiden laskualustana, testattu on :)

      Poista

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. Kiitos kommentistasi!