perjantai 13. kesäkuuta 2014

Mosaiikkia, mosaiikkia... osa 2

Mosaiikkikurssi on päättynyt, mutta mosaiikin tekeminen ei ;) eli päässäni myllää monenlaisia ideoita. Saa nyt nähdä, moniko niistä pääsee toteutukseen saakka.

Jatkanpa siitä, mihin edellisessä postauksessa jäin eli koristeompusta:

Näyttääpä omppu eriväriseltä näissä kahdessa kuvassa. Oikeanpuoleinen kuva on lähempänä todellista väriä. Soft-Glass palat uhkasivat loppua kesken, joten laitoin sekaan muutamia peilipaloja sekä lasimosaiikkia. Näin minulle käy usein mosaiikkitöiden kanssa eli en osaa arvioida materiaalimenekkiä! Paloja tarvitaan pieneenkin työhön aina yllättävän paljon...


Sitten seurasi sotkuvaihe eli saumaus. Tähän valitsin hiilenharmaan saumalaastin. Laasti levitetään kumilastalla ja painetaan jokaiseen väliin huolella. Saumauksen annetaan kuivua 15-30 minuuttia. Saumaa voi kokeilla sormella eli kun se ei enää jousta, on aika ruveta pesemään sienellä suurimmat kurat pois. Tässä vaiheessa pitää malttaa ottaa vain ylimääräiset saumalaastit palojen pinnasta ja jättää saumat rauhaan. Helposti tulee kaapineeksi märällä sienellä saumat kuopalle ja se ei ole tarkoitus!


Kuran alta kuoriutui kaunotar :) Saumojen kuivuttua kunnolla, palat vielä kiillotetaan kuivalla puuvillarätillä.

Kirpparireissuilta oli tarttunut mukaan myös pari peltistä suklaarasiaa:



Hahmottelin kanteen pari sydäntä. Ajattelin käyttää tähän kauniita kukkakuvioita kahvikupeista (nekin tietysti kierrätyksestä haettuja).


Reunoille vielä kermanväristä lasimosaiikkia. Aluksi ajattelin jättää kannessa olevan puun näkyviin, mutta ehkä toteutan sen idean siihen toiseen rasiaan.


Sauman väri on vaalea beige. Luulen, että tälle koru- tms. rasialle löytyy käyttäjä ihan omasta lähipiiristä...


 



Paljon sain taas aikaan neljän kurssipäivän aikana. Viimeinen projekti jäi kesken ja odottaa jatkotyöskentelyä kotona. Inspiraation siihen sain puutarhamme viiniköynnöksestä. Siihen näyttäisi tulevan tänä vuonna valtaisa sato.










Hopeanharmaata kukkaruukkua kiertää viiniköynnös. Luultavasti teen tähän vain osamosaiikkia eli en täytä lehtien välejä paloilla.










Niin se vaan hurahti perjantai ja 13. päivä ilman suurempia onnettomuuksia ;)

Mukavaa viikonloppua!

-Sirpa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. Kiitos kommentistasi!