sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Teline korviksille -vihdoinkin!

Rakastan korviksia. Minulla on niitä...no, aika monta paria. Ja myös parittomia, koska riisun korvikseni milloin mihinkin hyllynreunalle tai pöydänkulmalle, josta ne salaperäisesti katoavat. Onhan minulla sellainen rautakaupasta ostettu ruuveja ja muttereita varten tarkoitettu monitoimilokerikko, johon olen sullonut korviksiani. Mutta eivät ne sielläkään järjestyksessä pysy. Ja haluaisin myös, että korvisteline olisi KAUNIS <3 

Olen etsiskellyt ideaa korvistelineeksi ja päädyin nyt sitten tähän raastinrautaversioon. Yhdistin vanhaan kirppariraastinrautaan jalallisen metallilautasen. Tarvitsi vain porata pari reikää raastimen alareunaan ja kiinnittää se rautalangan pätkillä kiinni alustaan. Spraymaalaus oli ihan pakollinen vaihe (jos olet seurannut blogiani, tiedät, että spraymaali on tuunaajan paras kaveri ;)
Kuvat puhukoon puolestaan:







Valmis teline on paitsi kaunis, niin myös toimiva. Siihen mahtuu sopiva määrä korviksia (loput 100 paria voivat odottaa vuoroaan siellä monitoimilokerikossa...). Ja aluslautasella voi säilyttää myös sormuksia, kaula- ja rannekoruja. Nyt kun vielä oppisin riisuttuani laittaamaan korvikset tuohon!

Korutelineen koristeena on tähti, joka liittyy blogiystäni Liisan haasteeseen. Suurin osa tähdistä roikkuu täällä! Pari tähteä on vielä odottamassa loppusijoitustaan ;) 

Iloa alkavaan viikkoon!
-Sirpa

4 kommenttia:

  1. Onpa kaunis ja kätevä! Mistä ootkin löytänyt noin sopivan alustan?! Sulla on täällä blogissa muutenkin vaikka mitä ihanaa ... täytyy tulla toistekin kurkkimaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo alusta on kirpparilöytö, kuten raastinkin. Ostelen aina kaikenlaista varastoon...aina ne paikkansa löytävät, ennemmin tai myöhemmin;) tervetuloa vierailemaan toistekin!

      Poista
  2. No voihan miten ihana tuli tuostakin tuunauksestasi! Kyllä se spraymaali on tuunaajanaisen paras kaveri. Kiva että löysit tähdille vielä käyttöä. Mukavaa alkavaa viikkoa, tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spraymaalia kyllä kuluu huomattavat määrät, mutta kyllä se on niin kätevää! Luulen, että ne pari jäljellä olevaa tähteä löytävät paikkansa viimeistään joulun aikaan... ;)

      Poista

Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. Kiitos kommentistasi!