perjantai 21. elokuuta 2015

Onnittelukortteja suvun miehille

Elokuun korttiaskartelut ovat kohdistuneet lähipiirin miesten onnittelukortteihin. Ensin oma isäni täytti kunnioitettavat 80 vuotta, sitten oli vuorossa mieheni syntymäpäivä ja tällä viikolla kuopukseni täytti 18 vuotta eli hänestäkin tuli aikuinen (no jaa, ehkä teoriassa, mutta se käytäntö... ;)


Tässä ensin isäni kultainen synttärikakku:


Kortissa olevaan punaiseen ruusuun löydät ohjeen täältä. 

Miehelleni tein tällaisen kortin:


Kuopuksemme korttiin halusin laittaa muutaman kuvan matkalta täysi-ikäisyyteen. Niinpä kortista tuli kameranmuotoinen:


Ideat näihin kortteihin löysin Pinterestistä. Ihan sellaisenaan en korttimalleja sieltä koskaan kopioi, vaan muokkaan ideaa itselleni sopivaksi.

Ihan hirveästi en usko horoskooppeihin, mutta isäni syntymäpäivillä puheeksi tuli se tosiasia, että itseni lisäksi myös isäni, mieheni ja poikani ovat horoskooppimerkiltään leijonia...hmm, melkoinen leijonalauma... =D

Kesän lapsena olen siis nauttinut viime päivien helteistä, vaikka loma onkin jo ohi. Tämän kummallisen kesän ihmeellisyyksiin kuuluu myös erittäin "satoisa" halkopinomme:


Pelkään pahoin, että rypäleet eivät tänä kesänä ehdi kypsyä. Tosin satoa korjataan tavallisesti syyskuun loppupuolella. Mutta nämä eivät edes yhtään punerra vielä (ovat siis tummia rypäleitä). Tässä kuvaa viime kesältä:


Iloista kesäistä viikonloppua kaikille!

-Sirpa

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Hauskaa ja herkkää betonista!

Ensimmäisen betonityöni tein jo yli kymmenen vuotta sitten. Valoin silloin puutarhaamme laatat raparperinlehtiä muottina käyttäen. Minulla ei silloin ollut ohjeita eikä tietoa betonin valamisesta, joten en esimerkiksi tiennyt, että laattoihin voisi laittaa metalliverkkoa vahvikkeeksi. Hyvin nuo laatat ovat kuitenkin käytön ja sään kestäneet:


Muita aikaisempia betonitöitäni voit käydä kurkkaamassa täältä ja täältä. 
Tänä kesänä olin liikkeellä vähän pilke silmäkulmassa ja päätin täyttää muun muassa pienet saappaat ja taloushanskat betonilla:


Vasemmalla alhaalla on kuva muovipullosta, jonka sisään laitoin kertakäyttömukin. Tarkoituksena siis valaa maljakko. Mukin sisällä on kiviä painona ja teippi vielä varmistaa, että tämä viritys pysyy paikoillaan. Ja seuraavassa kuvassa näet muoteista kuoriutuneet tuotokset ;)


Harmaa betoni on mielestäni kaunista ihan sellaisenaan. Saappaisiin lisäsin kuitenkin kynttilöiden ympärille mansetit ja maljakon raikastin valkoisella spraymaalilla:


Sitten uusi tuttavuus. Tilasin kokeeksi Creative -betonia, koska sen pitäisi olla pölyämätöntä ja nopeasti kuivuvaa:


Päätin kokeilla valuhommia keittiössä, jotta tuo "lähes pölyämättömyys" tulisi testattua. Ja varsin siististi homma sujui. Ja kuivui todella nopeasti. Muottina tässä ruukussa on muovinen ns. floristipallo ja sen sisällä pienempi muovipallon puolikas:


Creative -betonin huono puoli on sen kallis hinta. 2,5 kg maksaa 16,50€ (Mosaiikkimyymälän hinta). 25 kg:n säkki näissä muissa töissä käyttämääni S30 sementttilaastia maksaa alle 5€! Mutta johonkin pieniin töihin ja lasten kanssa puuhailuun Creative -betoni sopii mainiosti.

Tuossa alussa esittelin hauskoja betonitöitä ja näin lopuksi on niiden herkkien vuoro. Liottelin pitsiliinaa ensin vedessä ja sitten löysässä betonivellissä. Kuivatin sen alassuin käännetyn pikkusangon päällä. Näin syntyi pitsinen kynttilälyhty:



Kaappien kätköistä löytyi metallinen kynttilänalunen. Öljysin sen ja taputtelin betonipuuroa päälle. "Tule hyvä kakku, älä tule paha kakku..."


Ja tulihan siitä hyvä kakku... herkkä ja kaunis...ihan pikkuisen suihkasin tähänkin pintaan valkoista maalia:




Ja vielä löytyi arkistojen aarteita. Lähes yhtä vanhat kuin nuo raparperinlehtilaatat ovat myös nämä kukkapenkinreunuskivet. Ne on valettu lasten hiekkaleikkimuotteihin.

Betoniterkuin :)
-Sirpa

torstai 6. elokuuta 2015

Pullolaatikosta aarrelaatikoksi...

Viime kerran kirpparikierrokselta löytyi lyhtyjen lisäksi puinen, käsittelemätön laatikko, joka lienee toiminut viinipullolaatikkona. Nyt se sai uuden elämän Sirpan aarrelaatikkona!

Käsittelin laatikon Liberon antiikkivahalla, jota oli jäänyt purkin pohjalle viime kesän projektista. Helppoa ja nopeaa.

Laatikon väri ei tuossa yläpuolella olevassa kuvassa näytä ihan oikealta, vahan sävy on pähkinä. Laatikko kaipasi vielä jotakin pientä tuunausta, joten tuputtelin akryylivärillä kuvioita sabloonan läpi:



Laatikon läikikäs sisäpuoli häiritsi minua, joten otin esille vanhoista sisustuskirjoista/-lehdistä leikattuja kuvia ja pitsiteippiä:

Siinä se nyt on, oma aarrelaatikkoni <3 Kuvat on kiinnitetty reunoista kaksipuoleisella teipillä & pitsiteipillä. 

Nyt lähden nauttimaan aurinkoisesta kesäpäivästä ja ehkä valamaan vähän betonia...

-Sirpa

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kukkakimppuja

Teen itse paljon kukka-asetelmia ja sidon kimppuja. Aloitan keväällä heti, kun luonnosta/puutarhasta löytyy materiaaleja. Toki ostan kukkakimppuja myös kaupasta, mutta nekin yleensä asettelen omalla tyylilläni ;)


Minulla oli jokin aika sitten puutarhajuhlat ja vieraat ilahduttivat minua upeilla kukkakimpuilla. Ilo kimpuista oli kuitenkin lyhytaikainen ja viikko juhlien jälkeen olikin sitten aika aloittaa jo parhaat päivänsä nähneiden kukkakimppujen tuunaus! 


Kimput levälleen nurmikolle ja uudelleen asettelu alkakoon...

 
Oasis -kukkasienen avulla saa lyhyessäkin varressa olevat kukat pysymään juuri siinä, mihin ne haluaa asettaa.


Jos sopivaa maljakkoa ei löydy, kannattaa katsella kodin muita astioita "sillä silmällä". Mariskooli on kuin tehty pienen ruusukimpun maljakoksi.


Iltalenkillä taidan poimia ison kimpullisen puna-apiloita, niistä saa sidottua hauskan "apilapallon" :)

-Sirpa