perjantai 23. tammikuuta 2015

Kahvikapselikoruja


Sain työkaverilta muutaman käytetyn kahvikapselin ohjeistuksella:"Sinä varmaan näistä jotakin keksit". Heti syntyi ideoita koruista ja seikkailtuani taas Pinterestin -ihmemaailmassa totesin, että näistähän syntyy vaikka mitä...


Näitä kapseleita oli helppo työstää. Litistin ne ensin kahden laudan välissä ja naputtelin vähän lisää vasaralla. Reunoihin tein kuvioita pyöröpihdeillä.


Litistetyt kapselit pyöritin rullalle kynän avulla. Pujottelin näitä rullia ohueen mustaan kuminauhaan, väliin pujotin mustia ja hopeisia helmiä. Tytär oli juuri tuonut minulle pussillisen vanhoja korujaan purettavaksi ja kierrätettäväksi, joten nekin pääsivät heti käyttöön :)



Ja tottakai rannekoru tarvitsi parikseen korvikset!




Tein vielä toiset korvikset. Litistetyn kapselin reunat muotoilin pyöröpihtien avulla kukkasiksi. Keskelle liimasin 10 penniset (vm.1995). Kolikoiden päälle laitoin hieman Diamond Glaze -lasitetta (sitä olin hankkinut lasikapussikoruja varten, mutten vielä käyttänyt kertaakaan). Käyttöhjeessa varoteltiin ravistamasta lasitetta, koska silloin siihen tulee ilmakuplia. No niitä näkyi tulevan, vaikka varovainen olin. Tosin ne eivät tässä työssä haittaa lainkaan!



Onneksi kapseleita jäi vielä ja sain niitä jo lisääkin, koruideoita nimittäin riittää...

Iloista viikonloppua!

-Sirpa

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Ruusuja ja hiiriä :)

Kori takan vieressä ammotti tyhjyyttään, takan sytykeruusut olivat taas lopussa (niitä meillä kuluu näin lämmityskautena). Isäntä jo vihjaili, että lisää pitäisi saada. Munakennot esiin ja hommiin, mutta suurin osa kennoista olikin nyt erimallisia kuin ennen, niistä puuttui "munakupin" reuna. Onneksi olin jo aikaisemmin nähnyt ratkaisun tähän pulmaan blogiystäväni Liisan blogissa ja niin syntyikin ruusujen lisäksi sytykehiiriä:) Liisan hiirulaiset löytyvät täältä!



Sytykeruusuihin tein kuvallisen ohjeen viime talvena ja se löytyy täältä.



Hiiret oli helppo toteuttaa, koska kennoissa oli tosiaan valmiina jo kuono ja korvat. Kuonon tungin täyteen kennonpaloja, jotta hiiri ajaa asiansa eli palaa tarpeeksi kauan.


Hiiret kävivät tietysti myös steariinikylvyssä. Tuo viiksinä toimiva cocktailtikku olikin kätevä, kun siitä pystyi pitämään kiinni dipatessaan hiiriä sulaan (ja kuumaan) kynttilämassaan.




No ollaan me aika söpöjä!

-Sirpa

maanantai 12. tammikuuta 2015

Valopalloja... ja lumiukko!

Oikeaan talveen kuuluu mielestäni riittävästi lunta ja sopivasti pakkasta. Välillä sen verran suojakeliä, että voi muutaman lumilyhdyn ja lumiukon pyöräyttää. No, totuus ainakin täällä Etelä-Suomessa on nykyisin toisenlainen, pari päivää lunta ja sitten taas vettä ja loskaa...

Päätin siis tehdä lumipalloja, joista on iloa enemmän kuin hetken ;)


Tarvikkeet ovat hyvin yksinkertaiset: pieniä ilmapalloja (vesi-ilmapalloja), Erikeeperiä, vettä ja villalankaa. Tämäkin idea löytyi Taika -lehdestä 1/2015.




Erikeeperiä laimennetaan vedellä (1 osa vettä/2 osaa liimaa), villalankaa uitetaan liimassa, puristellaan sormien välissä enimmät pois ja kieputetaan ilmapallon päälle ristiin rastiin. Pallojen annetaan kuivua rauhassa seuraavaan päivään. Sukankuivausteline on tässä hommassa kätevä apuri!



Kovettuneiden lankapallojen sisällä oleva ilmapallo puhkaistaa ja vedetään pois. Nämä pallot näyttävät aika kivalta valosarjan kera lasimaljassa.

Jatkoin askartelua, koska pitihän se lumiukkokin saada...



Maalasin 3 palloa gessolla, jota oli ostanut edellistä projektia varten. Liimasin pallot päällekkäin kuumaliimalla. Alimmaiseen palloon leikkasin aukon ledituikkukynttilää varten. Porkkananenän, napit, silmät jne. kiinnitin kuumaliimalla.


Aika hauskan näköinen veikkonen tästä tuli =D




Illat ovat vielä pimeitä pitkään, mutta tänään päivällä paistoi aurinko ja pakkasesta huolimatta tuntui miltei keväiseltä!
-Sirpa

lauantai 10. tammikuuta 2015

Valotaulukello

Töissä selailen aina Taika -askartelulehden heti sen ilmestyttyä. Melkein jokaisesta numerosta löydän jotakin, joka inspiroi kokeilemaan. No niin nytkin eli tässäpä versioni Taika -lehden numerossa 1/2015 olevasta valotaulusta.

Mummoni virkkaamista pitsiliinoista on jo syntynyt pari kelloa. Nyt liina sai kaverikseen valosarjan ja myös sen kellokoneiston ;)




Tätä projektia varten piti tehdä pari hankintaa eli ostin purkin gessoa sekä canvaspohjan. Tuota gessoa en ole aikaisemmin käyttänyt ja teinkin lehden ohjeen mukaan: sivelin gessoa sekä taulupohjalle että liinan taakse. Painelin liinan kiinni taulupohjaan ja sivelin gessoa vielä liinan päälle. Samalla sain peittoon pari liinassa ollutta tahraa. Annoin kuivua seuraavaan päivään.



Käytössäni oli 10 lampun patterikäyttöinen valosarja. Suunnittelin lamppujen paikat ja tein taulupohjaan reiät saksien kärjellä. Liimasin vielä muutaman strassin ja helmenpuolikkaan koristeeksi.


Koska valosarja toimii pattereilla, ei tarvitse murehtia siitä, miten saa johdon kulkemaan siististi. Inhoan nimittäin kaikenlaisia johtohässäköitä! Patterikotelon olen "naamioinut" tekemällä kotelolle pussin, joka on toisesta päästä auki. Tässä valotaulussa patterikotelo jää toki piiloon taulun taakse, joten sen olisi voinut jättää päällystämättäkin. Kuvassa oikealla on patterikotelo, jonka olen päällystänyt nuottipaperilla. Paperipussin taitteluohje löytyy täältä.





Onnistuin tekemään juuri sopivankokoiset reiät lampuille ja ne pysyvät hyvin paikoillaan. Pariin kohtaan laiton palan teippiä varmistamaan kiinnitystä. Patterikotelon pussin kiinnitin kaksipuoleisella teipillä kehyksen alakulmaan. Valot on helppo sammuttaa ja patterin vaihtokin käy kätevästi. Kellokoneiston tapille tein reiän liinan keskelle. Olisin halunnut kelloon toisenlaiset viisarit, mutta koska tällaiset oli valmiina (rikkinäisestä kellosta säästetyt), en lähtenyt uusia hankkimaan.
  


Tämä valotaulukello toimii nyt myös yövalona ikkunattomassa eteisessämme :)



Seuraava väkerrys on jo hyvässä vauhdissa. Kuvassa siitä esimakua. Arvaatko, mitä näistä syntyy?

Iloa ja valoa viikonloppuun!

-Sirpa

tiistai 6. tammikuuta 2015

Vuoden ensimmäinen askartelu -vauvakortti!

Uuden vuoden ensimmäisiä uutisia oli ihana ja odotettu vauvauutinen <3. Siispä lahjaostoksille ja korttia väkertämään. Tämän tyylisiä kortteja olen tehnyt aikaisemminkin muutaman, yhtään kuvaa niistä ei ikävä kyllä löytynyt. 






Tätä korttia on helppo varioida hempeämpään tai räväkämpään suuntaan haalari"kangasta" vaihtamalla. Tein kortin kaksinkertaisena, joten onnittelut on kirjoitettu tuonne sisäpuolelle. Joskus olen sujauttanut haalarin taskuun lappusen, jossa on onnitteluteksti. Ja tyttövauvalle kortti muuttuu tietysti mekoksi :)



Tänään loppiaisena joulutavarat päätyivät kaappiin ja varastoon. Tämän kuusen valosarjoineen kuitenkin jätin ja ehkäpä lisään siihen jonkun pienen talvisen koristeenkin...

Ja huomenna kutsuu taas työt joululoman jälkeen. Johan tässä on pitkään laiskoteltukin ;)

-Sirpa